Press and writings

Scroll down to content

 

Dystopia of a deluge Sakari Kannosto, At the Last Shore (The Beach) Mältinranta Art Center, Tampere, 6-29 January Art Magazine TAIDE.

Text: Maaria Salo

 

Dystopia of a deluge

Sakari Kannosto, At the Last Shore (The Beach)

Mältinranta Art Center, Tampere, 6-29 January

Text: Maaria Salo

When a sculptor makes an exhibition, the use of space can itself be like a work of its own. One makes an observation quite like this in Sakari Kannosto’s (1973) solo exhibition in Mältinranta.  The works placed in the space fill the volume as maximum heights, rhythmically placed in a clear but yielding dialogue, forming a cohesive yet diverse entity.

As a sculptor, Kannosto has become known as an advocate of recycling and its use as a primary material for art. Also the core of this exhibition, in material and content, originates in an ecological emphasis. Ark as a theme refers to survival, the last departure and what is brought along, to which for example Ark III responds with its suitcases. Ark I is highly reminiscent of Baba Jaga, the guardian of the water of life in an ancient fable, with its long chicken legs. Survival, the departure from under the water starts to become clearer work by work. One must escape Helsinki taken over by water, but how.

In addition to the ready-made material, the artist plastically uses masculine raw material: motorcycle front fenders, snowmobile canopy parts, scooter footwells or motorcycle side covers, which are transformed into survival tools. Canoeing (Ark II) away from the water-covered Helsinki, whose coat of arms with the sinking boat is pictured in the titular piece At the Last Shore, with only the stern showing, in both cast iron and ceramic. Although there is no directly Christian material in the exhibition, the biblical dystopia of human evil and the ensuing deluge is present. Human deeds are the cause of climate change, pollution, and degradation of the ecosystem, which has led to the breeding of the two-headed ducks in the Bath series.

Sakari Kannosto gracefully manages the three-dimensionality. The exhibition can be enjoyed as art and as exemplary Finnish contemporary sculpture, but it also accuses. It accuses us of exactly what we as humankind are guilty of: climate change, environmental destruction and indifference in the face of an ecological catastrophe.

Bravo! Art with great content, skilfully executed.

Photo captions:

Ark I, 2016-17, recycled plastic, steel, 400 x 420 x 350cm

Igloo, 2016-17, recycled screens, videos, steel, sound, 300 x 150 x 150cm

Ark III, 2016-17, recycled suitcases, ready-made steel parts, cast iron, 400 x 350 x 350cm

Ark II, 2017, recycled plastic (snow mobile and crashed motorbikes’ parts), 400 x 100 x 75cm

 

Vedenpaisumuksen dystopiaa

Sakari Kannosto, Viimeisellä rannalla

Taidekeskus Mältinranta, Tampere, 6.-29.1.

Teksti: Maaria Salo

Kun kuvanveistäjä tekee näyttelyn, tilankäyttö voi itsessään olla kuin yksi teos. Jokseenkin tällaisen huomion tekee Sakari Kannoston (1973) yksityisnäyttelyssä Mältinrannassa. Tilaan sijoitetut teokset täyttävät volyymin maksimikorkeuksina, rytmittyvät keskenään selkeään, mutta toisiaan väistävään vuoropuheluun muodostaen yhtenäisen, silti moninaisen kokonaisuuden.

Kuvanveistäjänä Kannosto on tullut tunnetuksi kierrätyksen puolestapuhujana ja sen käytöstä taiteen ensisijaisena materiaalina. Myös tämän näyttelyn materiaalinen ja sisällöllinen ydin syntyy ekologisesta painotuksesta. Arkki teemana viittaa pelastautumiseen, viimeiseen lähtöön ja mukaan otettaviin, mihin esimerkiksi Arkki IIIvastaa matkalaukkuineen. Arkki I muistuttaa kovin Baba Jagaa, elämän veden vartijaa muinaisessa tarussa, pitkine kananjalkoineen. Pelastautuminen, lähtö veden alta alkaa hahmottua yhä selkeämmin teos teokselta. Veden valtaamasta Helsingistä on paettava, mutta miten.

Plastisesti taiteilija käyttää valmismateriaalin lisäksi maskuliinista raakamateriaalia: moottoripyörän etulokasuojia, moottorikelkan kuomun osia, skootterin jalkatilaa tai moottoripyörän sivukatteita, jotka muotoutuvat uudelleen pelastautumisvälineiksi. Kanootilla (Arkki II) pois veden valtaamasta Helsingistä, jonka vaakunassa kuvatusta, uppoamassa olevasta veneestä on jäljellä vain perä nimiteoksessa Viimeisellä rannalla sekä valurautaisena että keraamisena versiona. Vaikka näyttelyssä ei suoraan ole mitään kristillistä ainesta, raamatullinen dystopia ihmisen pahuudesta ja seuranneesta vedenpaisumuksesta on läsnä. Ihmisen teot ovat syynä ilmastonmuutokseen, saastumiseen ja ekosysteemin sotkeutumiseen, mikä on johtanut kaksipäisten ankkojen sikiämiseen Kylpy-sarjassa.

Sakari Kannosto hallitsee kolmiulotteisuuden komeasti. Näyttelystä voi nauttia taiteena ja mallikkaana suomalaisena nykykuvanveistona, mutta sen lisäksi se syyttää. Se syyttää meitä juuri siitä, mihin olemme ihmiskuntana syyllisiä: ilmastonmuutokseen, ympäristön tuhoamiseen ja välinpitämättömyyteen ekokatastrofin uhatessa.

Bravo! Taidetta suurella sisällöllä, taitavasti toteutettuna.

Kuvatekstit:

Arkki I, 2016-17, kierrätysmuovi, teräs, 400 x 420 x 350cm

Iglu, 2016-17, kierrätysnäytöt, videot, teräs, ääni, 300 x 150 x 150cm

Arkki III, 2016-17, kierrätyslaukut, teräs-valmisosat, valurauta, 400 x 350 x 350cm

Arkki II, 2017, kierrätysmuovi (moottorikelkkojen ja kolarimoottoripyörien osat), 400 x 100 x 75cm

Asiakirja2

 

 

Näyttökuva 2020-01-05 kello 20.33.0265770355_10156696690303073_2724291455135776768_n

sakari uusin pdf 7125_1

%d bloggers like this: